Olen kummissani. Epeli teki tänään makkarapyttistä lohkoperunoista. Kehuin heti hyvät mausteet, varsinkin mustapippurin, jota oli mukavasti. Epeli kiisti käyttäneensä mustapippuria, jota hän ei yleensäkään osaa käyttää. Hän sanoi, että "sitruunapippuri ei hänen mielestään sopinut". Se on ainoa hänen tuntemansa pippurilaatu.
Nyt on vain otaksuttava, että hänelle on sattunut - minun onnekseni - väärä maustepurkki käteen. Viimeisin harhamaustanta tapahtui, kun hän "esivalmisteli" (hänen oma sanansa) paistettavia perunoita ja pani niihin vahingossa minttua tillin sijaan. En ole vielä aloittanut vakavaa keskustelu tillinkään sopivuudesta paistettuihin perunoihin, mutta minttu aiheutti yllätysefektin. Hoidin sen ryntäämällä Kauppahalliin ostamaan jauhelammaspihvejä. Minttu sopii lampaan kanssa.
Tosin minulla ei ole mitään sanomista sen kuuluisan tapauksen jälkeen, jolloin panin munakkaaseen cayennepippuria. Söin sen kaiken itse ja heitin cayennen pois, jotta moista ei enää tapahtuisi.
Tilli ja persilja sopivat kyllä keitettyihin perunoihin, ja minttu porkkanaan ja sekavihanneksiin.
Lisähuomautus: kummastelen aina väitteitä, joiden mukaan opiskelijat elävät tonnikalalla ja makaronilla. Miksi ihmeessä? Halvalla saa todella monenlaista ruokaa. Tämäkin annos kahdelle hengelle: puoli pussia Lidlin lohkoperunoita riittää kahdelle, arvo 0,70€. Paketti Lidlin grillimakkaraa (vähempikin olisi riittänyt) 0,85€. Pussi sekavihanneksia S-Marketista 0,33€. Kaksi kananmunaa päälle: 10 kpl Lidlistä 0,99€. Yhden hengen annoksen hinta yhteensä 1€. Mausteet tietenkin lisäksi, mutta niitä menee pari hyppysellistä.
Kommentit