Keksimme epelin kanssa vaihtaa makuuhuoneen kalustus uusiin asemiin. Siitä tuli kahden päivän sirkus. Ensinnä epeli on tarkka mies; hän sijoitti sängyn tapetin saumojen mukaan, vaikka saumoja ei edes erota kuin tietyssä valossa, joten oikean sijoituksen hakemiseen meni kaksi tuntia. Sitten sängyn pääty kaipasi jotakin seinälle. Vintissä on äitini tekemä kanavakangastaulu. Hain sen, ja se tomutettiin ja haettiin taululle juuri se oikea paikka, missä tarvittiin kaksi ihmistä, lisää tunteja ja paljon keskustelua tyyliin "nosta sitä ylemmäs - ei kun vähän alemmas - ei niin paljon - vähän vasemmalle", ja merkkien tekeminen seinään lyijykynällä ja hankaaminen taas kynällä pois.

Sitten huomasimme, että epelin työtuoli ei mahdu pöydän ja sängyn väliin. Siitä tuli tämän päivän projekti. Ensin epeli irroitti käsinojat. Sitten tuolin istuimen alapuoli retkahti. Sitten käännettiin tuoli nurin ja tutkittiin ilmiön syy. Koko tuoli piti purkaa. Istuimen alaosa oli saanut murtumia, ja niiden syy oli, että tuolin valmistusvaiheessa viisitoista vuotta sitten neljästä ruuvista vain yksi oli viitsitty panna paikoilleen. Koko työtuoli oli viisitoista vuotta pysynyt kasassa yhden ruuvin ja käsinojia kiinnittävien kahden pultin voimin! Seuraavaksi haettiin miljoonalaatikosta kolme sopivaa ruuvia. (Miljoonalaatikko on se, mihin kolme sukupolvea on tallettanut kaikki naulat, ruuvit ja muut vastaavat, mitä käsiin on osunut. Vielä emme ole kohdanneet pulmaa, johon ei miljoonalaatikosta olisi löytynyt apua - joskus se vain vie aikaa.)

Nyt tuoli on ilman istuimen alapuolta, mutta tukevampi kuin koko olemassaolonsa aikana. Istuimeen löytyi jopa lisätyyny, jonka päällä epelin on mukava lepuuttaa peppuaan kirjoittaessaan. Seuraavien viiden vuoden aikana tyyny mukautuu hänen alapuoleensa ja siitä tulee hyvä.