Panteleimon alkoi vaivata epeliä kesken ruoanteon. Hän sanoo, että syvällisimmät ajatukset tulevat astioita pestessä, mutta ruoanlaitonkin lomassa putkahtelee merkillisiä mietteitä. Minä saan oivallukseni kauppamatkalla. Siinä on se haitta, ettei ole tietokonetta kainalossa. Ei voi tarkistaa eikä kirjoittaa.

Epeli on oppinut, että vaimolla on googletuskyky ja hän kyselee mitä oudoimpia asioita. Mitä hän Panteleimonilla tekee?

Parvekkeellamme hyppelee rillipää mittamies. Kummastelen, miksi me kaksi silmälasien käyttäjää olemme ristineet yhden remonttimiehen "rillipääksi". Kai vain siksi, että silmälasit ovat tuossa joukossa erittäin harvinaiset. Ainoa toinen lasien käyttäjä on Harry Potter.

Jotakin valmistuu lopultakin. Olemme saaneet kutsun harjakaisiin perjantaina. Tarjolla on ruokaa, juomaa ja tilaisuus keskusteluun. Remontti ei tietenkään ole valmis, mutta ehkä yhden aliremontoijan osuus loppuu.